Press "Enter" to skip to content

Kotimaa , Uusimmat

Virkamiehen työhuone katosi Kaarinassa

Virkamiehen työhuone on kateissa Kaarinassa. Virkamies huomasi huoneensa puuttumisen, kun kaupungissa alettiin maanantaina kokeilla palaveritonta viikkoa.

Virkamies arvelee, että hänen Kaarinassa kadonnut työhuoneensa on kuvan keskivaiheilla, mutta otos saattaa esittää myös hänen ensimmäistä tai toista työpaikkaansa 1970-luvulta.

Työhuone on viimeksi havaittu Kaarinan kaupunginviraston kolmannessa kerroksessa. Virkamiehen tulosalueen asiakkailta saadun tiedon mukaan hän olisi vastannut lankapuhelimeen työhuoneessaan viitisen vuotta sitten, mutta miehellä itsellään ei ole asiasta muistikuvaa.

Virkamies arvioi, että ainakin joulun alla vuonna 2005 työhuone olisi vielä ollut omalla paikallaan Lautakunnankadulla, koska hän muistaa silloin jättäneensä pöydälle lapun, jossa kertoi alaisilleen olevansa palaverissa.

Työhuoneella oli kadotessaan mäntyviilutetut toimistokalusteet, 29 sinistä mappia ja 147 suomalaisten kuntayhtymien, kuntainliittojen ja sairaanhoitopiirien viiriä sekä yksi Jari Sarasvuon teos “Sisäinen sankari”.

Työhuone on helppo tunnistaa, koska sen harmaassa työtuolissa on suojamuovi päällä. Tuoli vaihdettiin virkamiehen aloitettua työt kaupungin palveluksessa kahdeksan vuotta sitten. Mies ei vielä ole ennättänyt olla työhuoneessaan niin kauan, että olisi ehtinyt ottaa muovin pois.

Kaarinan kaupunki pyytää havaintoja kadonneesta työhuoneesta virka-aikaan. Asiasta pyritään järjestämään kolme kokousta heti kuluvalla viikolla vietettävän palaverittoman viikon päätyttyä.

Lue Uutissirkuksesta myös:
Urapolkuja tarjolla: Palaverissaramppaaja ja 13 000 muuta työpaikkaa

Aiheesta muissa aviiseissa:
Radio Sata 2.4.2012: Kaarinan kaupungilla palaveriton viikko
Yle 2.4.2012: Kokoukset koettelevat istumalihaksia ja verottavat työaikaa

Info Mediatiedot Toimitus Toimittajaksi Kauppa International

© 2024 Suomen Uutissirkus & Cheatingu Consulting, BOX 1047, 00101 HELSINKI, FINLAND | Uutissirkus on kansainvälinen ilosanomalehti verkossa eli satiirinen ilmaisjakeluverkkolehti | Vastaava päätoimittaja: Gilbert Granholm | ISSN 1798-5048 | Huumori, komiikka, satiiri, ajankohtaissatiiri, parodia, travestia ja muu burleski jonglööraus alkoi cheatingu.com -sivustolla vuonna 2004 | Entries (RSS) | Käytämme evästeitä, jotta kaikki liikehtimisenne internjetissä taltioituisi mahdollisimman moneen paikkaan ja edistäisi meidän ja etenkin yhden jos toisen muunkin tahon puuhailuja, jotka kaikki totta tosiaan kestävät päivänvalon, niin että eipä tässä sitten muuta kuin jatkat surffailua ja näin osoitat hyväksyväsi kaiken edellämainitun, mutta toisin kuin jokseenkin kaikki muut voit toki lukaista vielä tietosuojaselosteemme. Niin ja semmoista vielä, että Mastodonissakin ollaan.