Stefan Lindfors murtautui kansainväliseen tietoisuuteen
Toimittaja Zände Mattila • 02.09.2010 • Osasto: Kulttuuri, UusimmatLindforsin Scaragoo-valaisinta on myyty seitsemänkymmentä kappaletta.
Lindforsin Scaragoo-valaisinta on myyty seitsemänkymmentä kappaletta.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Iron Maidenin konsertista selvinnyt toimittaja.
Vaikka epäpäteviäkin hakijoita oli tarjolla, Oulun ammattikorkeakoulu valitsi viestintäkoulutuksensa johtajaksi miehen, jolla on kokemusta opetuksesta, hallinnosta ja viestinnän alalta.
Waldo’s People -yhtyeen Marko Reijosen mukaan yhtye on oikeasti päässyt Euroviisujen finaaliin sen jälkeen kun se oikeasti tuli valituksi Suomen edustajaksi ja oli oikeasti Moskovan esikarsinnoissa.
Madonnan Helsingin-keikka ei ole kiinnostanut yleisöä. Yli kolme miljoonaa suomalaista on jättänyt käymättä tänään Lippupisteen tai R-kioskin jonossa.
Pääkaupunkiseudulla asuva nainen julkisti tiistaina kirjan kannen. Hänen tiedotustilaisuuttaan oli saapunut seuraamaan kuutisenkymmentä toimittajaa.