Tapaus sattui varhain tänä aamuna ja sen seuraukset paisuivat äkkiä niin laajoiksi, että sekä Uutissirkuksen että lukuisten muiden mediatalojen uutis- ja otsikointikoneistot suistuivat useiksi minuuteiksi raiteiltaan.
Uutissirkus, toimittaja “Zände Mattila”
Sivustomme viisi vuotta sitten käynnistynyt ulkoasu-uudistus on valmistunut. Uutissirkuksen tietotekniikka-, layout-, koodaus- ja omakehusasiantuntija Uolevi Ahonen on kantanut päävastuun uudistuksesta.
Putkiremonttiurakan valvojan epäillään valvoneen putkiremonttia, jonka valvojaksi hänet oli palkattu. Tapaus paljastui, kun valvoja arvosteli urakoitsijan työn laatua työmaakokouksessa.
Suomen vanhimmaksi huonekasviksi epäillään 41 vuotta yhtäjaksoisesti työhuoneessaan pysytellyttä Helsingin yliopiston professoria.
Päijäthämäläisen miehen epäillään lounastaneen Tampereen yliopiston ruokalassa päivittäin 35 vuoden ajan. Hän voi olosuhteisiin nähden hyvin.
62-vuotiaan työntekijän epäillään toimineen 29-vuotiaan esimiehensä ohjeiden mukaisesti. Tapaus sattui välisuomalaisessa kunnanvirastossa alkuviikosta.
Ellei haastattelija olisi ollut tarkkaavainen, 32-vuotias amisviikset kasvattanut mies olisi saattanut viedä kesätyöpaikan nuoremmilta työnhakijoilta.
Parikymmentä työntekijää loukkaantui vakavasti, kun itäespoolainen yritys järjesti pikkujoulunsa sunnuntai-iltapäivänä siten, että henkilökunta sai tuoda tapahtumaan myös omat perheenjäsenensä.








