”Leikkausten johtoajatus löytyy Matteuksen evankeliumista: Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on (Matt. 13:12)”, sanoo Uutissirkuksen budjetti- ja erehtymättömyysasiantuntija Uolevi Ahonen.
Uutissirkus, toimittaja “Maakuntakirjeenvaihtajamme”
Uudessa järjestelmässä pelin organisoinnista ja ottelustrategioista vastaavat mediakommentaattorit. Muutos on tarkoitus toteuttaa ensi kauden alusta lähtien, jolloin maajoukkueiden pelaajavalinnat sekä peluutuksesta päättäminen ulkoistetaan kokonaan suomalaiselle medialle.
Jääkiekon SM-liigan palkintopysti Kanada-malja saa voitonjuhlissa pahoja kolhuja. Ongelmaan on nyt löytynyt ratkaisu. "Kanada-malja on tehtävä kumista", jyrähtää Uutissirkuksen kiekkoilu- ja showpainiasiantuntija Uolevi Ahonen.
Toimenpide toteutetaan palkkaamalla kesälomien ajaksi 500 nuorta sijaistamaan istuvia kansanedustajia ja heidän avustajiaan. Päätös kesätyöpaikoista syntyi hallituksen viikoittaisessa saunaillassa myöhään aamuyöllä.
Poliisihallituksen rasismin edistämiseen keskittyvän työryhmän raportista ilmenee, että kymmenet tai jopa sadat poliisit välttelevät tietoisesti rasismia maahanmuuttajia kohdatessaan. Tällaisia poliiseja löytyy ympäri Suomea, jopa pääkaupunkiseudulta. Osa poliiseista ei edes halveksi muidenkaan vähemmistöjen edustajia.
Amerikan presidentti on haaveillut Kouvolan omistamisesta pitkään, sillä hän pitää kaupunkia alueena, jossa kaikki harmaan sävyt on jo standardoitu.
"Meillä on osaamista koko väestölle tarjottavasta terveydenhuollosta, jota Yhdysvalloista puuttuu", kertoo Kuuban hallituksen tiedottaja Luis Rodriguez.
Mikäli köyhät kuolisivat, toimeentulotukimenot supistuisivat, selvisi hallituksen äskettäin pitämässä ideariihessä, jonka materiaaleihin Uutissirkus pääsi tutustumaan myöhään aamuyöllä pian valomerkin jälkeen.
Einesruokien suurkuluttaja Aulis Eväsmetsä kertoo yllättävän tilanteen suistaneen hänet niin tolaltaan, että koko avattu pakkaus putosi ylösalaisin tupakeittiön karvalankamatolle
Budjettiriihessä esiin noussut kansallinen huoli rasistien turvallisuudesta on poikinut pikavauhtia selvityshankkeen, jossa kartoitetaan mahdollisia turvapaikkoja rasistisen puolueen johdolle ja ministereille.









